Miten selittää lapselle, että alastomuus valokuvissa ei ole ookoo vaikkei pepussa mitään vikaa olekaan?
Aikaisemmin päivällä lapsilla on ollut kylässä pari vuotta vanhempi kaveri, jolla oli kännykkä mukanaan. Musta otettiin peppukuvia, 5-vuotias tyttäreni tokaisee iloisesti iltapalalla.
Voileipää pitelevä käteni jähmettyy lautasen ylle.
– Mitä sä sanoit?
Yritän pysyä rauhallisena, mutta huomaan, että äänessäni on ankaruutta, kun alan tivata lapsiltani: Mitä tapahtui? Kuka kuvasi ja ketä? Mitä peppukuvia?
Tyttäreni ja hänen veljensä muuttuvat vakaviksi. Itku ei ole kaukana. He vaistoavat, että kaikki ei ole nyt kunnossa. Veli saa sanotuksi, että siskon pepusta otettiin kuvia ja se oli kaikkien mielestä hauskaa.
Mieheni jää rauhoittelemaan sisaruksia, kun lähden soittamaan lasten kaverin vanhemmalle. Puhelusta tulee lyhytsanainen ja kiusaantunut. Minä kakistelen asiaa, jonka juuri kuulin. Isä langan toisessa päässä on järkytyksestä hiljaa.
Hän lupaa tutkia lapsensa kännykän ja poistaa mahdolliset kuvat. Lopetamme puhelun lyhyeen. Olemme yhtä ymmällämme. Miten nyt kuuluisi toimia vanhempana?
Alasti: häpeällä kasvatetut
Ensimmäinen tunnereaktioni oli automaattinen. Toimin niin kuten sellainen ihminen toimii, jolle on omassa lapsuudessa opetettu, että alastomuus on tabu. Jo satoja vuosia lapsia on syyllistetty kehontutkimispuuhista ja kasvatettu häpeällä. Nyt vuorostaan omille lapsilleni välittyi viesti: Hyi kauheaa! Eihän sinne saa katsoa tai koskea.
Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore Väestöliitosta sanoo sympatisoivansa minua ja muita vanhempia.
– Moni vanhempi olisi tuntenut juuri noita samoja tunteita: hämmennystä, huolta ja pelkoa, hän sanoo.
– Tällaisessa tilanteessa olisi hyvä kuunnella lempeästi lasten kertomusta ja varmistella, että kaikki olivat mukana tutkimuspuuhassa omasta halustaan. Toki lapsilta voi myös kysyä, mistä heille tuli mieleen ottaa kuvia ilman vaatteita.
Lue: Nakuileeko lapsesi mielellään? Se voi olla erittäin hyvä merkki
Lisäksi Cacciatore neuvoo, että lapsia voisi muistuttaa nätisti siitä, että pimppi, pippeli ja peppu ovat niin erityisen ihania paikkoja, ettei niitä kannata näyttää kaikille ja ettei niitä ole tapana kuvata.
Pahin pelkoni on, että sain tyttäreni ajattelemaan, että hänen ulkonäössään tai takapuolessaan on jotain vikaa.
– On mahdollista, että hän tulkitsi, että omassa kehossa on jotain vikaa, tai sitten hän ajatteli, että hänen kaverissaan on jotain vikaa, Cacciatore sanoo.
– Lapset aistivat aikuisen säikähdyksen ja tekevät usein hyvin epämääräisiä päätelmiä vanhempiensa reaktioista. Siksi tämän kaltaiset tilanteet kannattaa aina purkaa heidän kanssaan.
![alastomuus]()
Lapset leikkivät heitä kiinnostavilla asioilla, kuten kehoon tutustuminen ja kuvaaminen.
Alastomuus herättää uteliaisuuden
Mutta edelleen mietin, mikä ihme johtaa kuvausleikkeihin alasti.
Lastenpsykiatrin mielestä kyse on ollut uteliaisuudesta. Kolme samassa kehitysvaiheessa olevaa lasta leikkivät asioilla, jotka heitä kiinnostavat. Alastomuus ja kuvaaminen ovat helposti sellaisia.
– Luultavasti lapset halusivat vain nähdä, miltä peppu näyttää. Eihän omaa peppua oikein näe.
Lapsi tutkii maailmaa kaikilla aisteillaan. Alasti vartaloonkin tutustutaan samalla perusteellisuudella. Kehon haltuunotto onkin yksi lapsen tärkeimmistä kehitystehtävistä, psykiatri muistuttaa.
Ennen lapset tutkivat itseään peilin avulla. Nykylapsilla on käytössään myös kännykät ja muut kuvauslaitteet.
– Kuvaamisessa on se huono puoli, että kuvat jäävät talteen. Lapsille pitää opettaa, että kuvat pitää aina muistaa myös poistaa puhelimen, tabletin tai kameran muistista, jotta ne eivät lähde vahingossa leviämään. Voi myös sanoa, että itse en anna kenenkään kuvata omaa takapuoltani, pippeliäni tai pimppiäni.
Seksuaalikasvatus: avoimuus takaisin
Valokuvattu alastomuus aiheutti minussa hämmentävän voimakkaita tunteita. Miksi?
– Eikö niin, että jo siinä vaiheessa, kun ensi kerran kuulit sanan peppukuva, päässäsi lähti vyörymään katastrofikela? Cacciatore kysyy.
Juuri näin. Mietin, mitä olisi voinut tapahtua. Pääsin jo mielessäni nettipedofiileihin ja namusetiin asti. Minussa nousi voimakas halu suojella lastani.
– Aikuisena meidän pitäisi osata suhteuttaa omaa pelkoamme, Cacciatore sanoo.
Pikkulasten viaton leikki ei liity siihen, mitä uhkia ympäristössämme nykypäivänä on. Emme saa viedä pelkoamme lapsen maailmaan, psykiatri neuvoo.
”On tärkeää sanoa peppu, pimppi ja pippeli jo ihan pienille.”
Paras suhtautumistapa olisi ollut säilyttää itsensä luontevana ja turvallisena aikuisena. Jos vanhempi reagoi pelokkaasti tai vaikuttaa ahdistuneelta, lapsi ajattelee, että hänen pitää suojella vanhempaansa. Hän alkaa pitää asioita omana tietonaan.
– Ehdottaisin, että yrittäisit palauttaa avoimuuden välillenne. Vaikka kuvaamisesta on jo kulunut jonkin verran aikaa, voisit edelleen ottaa peppukuvat puheeksi lastesi kanssa.
Puheeni lapsille kertaisi ainakin kolme asiaa:
- Peppujen tutkiminen käy kaikin mokomin, kunhan leikki sopii kaikille osallistujille.
- Omaan kehoonsa saa suhtautua uteliaasti ja sitä saa tutkia.
- Kannattaa kuitenkin miettiä, kuinka paljon kehoaan näyttää muille.
Me voisimme katsella lastenkirjojen kuvia ja nimetä niistä kehonosia. Voisimme myös piirrellä alastomia tyyppejä tai tehdä paperinuket.
Vastikään Cacciatorelta on ilmestynyt kirja, josta voi olla apua: Pipunan ikioma napa on lastenkirja, jonka tarinaan on upotettu kehotuntemusta ja turvataidot.
– On tärkeää sanoa sanat: peppu, pimppi ja pippeli. Ne sanotaan jo ihan pienille. Lasten pitää saada nimet kaikille kehonosilleen ja oivallus, että pimppi ja pippeli eivät ole vessasanoja vaan niitä voi käyttää kaiken aikaa.
Alastomuus: muista uikkarisääntö
Cacciatore suosittelee, että opetan lapsilleni uimapukusäännön. Uikkarisääntö on pienille lapsille räätälöity muistisääntö. Ideana on, että lapsi tajuaa, että kaikki uimapuvun sisällä olevat alueet ovat niin arvokkaita ja erityisiä, että niistä saa itse päättää.
– On tärkeää, että turvataidosta kerrotaan positiivisuuden kautta. Että omia paikkojaan saa suojella.
Toisen uimapuvun alla olevia paikkoja saa katsoa, kuvata tai koskea vain, jos kaveri antaa siihen luvan. Ja jos mieli muuttuu kesken leikin, toiminnan saa koska tahansa keskeyttää.
”Voi ottaa säännöksi, ettei uikkarialueesta oteta lainkaan kuvia.”
Paitsi uikkarisääntö ja oikeat sanat kaikille ruumiinosille lapsia suojelee myös vahva kehoitsetunto. Siihenkin voin äitinä vaikuttaa.
Kun lapsi tekee kuperkeikkoja alasti ennen saunaa, kehun häntä ja annan hänen rauhassa pyllistellä ja tutkia omia ulottuvuuksiaan. Tärkeää on myös, että lapsi saa paljon läheisyyttä. Häntä pidetään sylissä ja halaillaan, ja hän kuulee olevansa ihana.
Entä jatkossa: miten huolehdin siitä, ettei jonkun kännykkään joudu oman lapseni alastonkuvia?
– Voisitte ottaa säännöksi, ettei uikkarialueesta oteta lainkaan kuvia. Jos lapsilla on tutkimusintressejä, voisit tarjota heille käyttöön peilejä.
Kun kotona harjoitellaan uikkarisääntöä pienestä pitäen, kouluikään mennessä – jolloin lapsella ehkä on ensimmäinen oma puhelimensa – lapsi tietää, ettei uikkarialueiden kuulu näkyä kuvissa. Hän myös reagoi, jos joku esimerkiksi lähettää hänelle pippelikuvan tai sellainen tulee vastaan netissä. Ja kertoo siitä toivottavasti myös aikuiselle.
Lisätietoa: Hyvä kysymys – lapsi ja seksuaalisuus, Väestöliiton ja Pikku Kakkosen turvataidot -video, Pipunan ikioma napa — Jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan! (Raisa Cacciatore & Susanne Ingman-Friberg)
